keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Eeliksen kiinteän ruuan opettelua.

Eelis odottaa innokkaana ensimmäistä kiinteää ateriaansa.
Vielä hymyilyttää...
Yäk! Onpa tää pottu pahhaa!
Ää, äitii onko pakko ottaa lissää jos ei taho?


Kuvissa peruna näyttää hirveen paakkuselta, mut ihan oli muussiksi tehty. Lapin puikula potut keitetty ja muussattu pieneksi, lisätty rintamaidot sekkaan ja VOLA! No perunan kans oli vähän uutta ja outoo niin äitille kuin pojallekin, mut erityisesti pojalle ku toinen tottunu vaan täyttään mahaansa tissimaidolla. Viikon kokeilun jälkeen, todettu et ei pitäis ainakaan allergisoida ja uus maku testiin. Seuraavaksi Eelis aloittikin porkkanasoseella, NAM!




Olen kuukausi aikaa keittänyt porkkanat, säästänyt keitinliemen soseuttamista varten ja soseuttanut blenderillä. Sit vaan pakastanu muovisiin jääpalamuotteihin ja seuraavana päivänä irrotellu sosepalat muoteista ja laittanu pakastepusseihin. Kuinka kätevää onkaan pakkasesta napata suomalaisia vihanneksia valmiina soseutettuna, sulattaa ja lämmittää, tissimaidolla tieten höystää ja alkaa vain syöttään toiselle. Eipäs tarvi tuhlata rahoja kalliisiin pilttipurkkeihin, joissa on ainakin 50% vettä, tai näin talven kynnyksellä ostaa ulkomaisia vihanneksia. Huomenna kokeilla kukkakaalisosetta, jännä nähä miten pikkumiehelle kelpaa.


Kaikkein parhaiten taitaa kelvata kuite omat varput. <3

Nyt syöttään pikkumies et päästään lähteen kyläileen. Toiminnantäyteinen päivä luvassa, kyläilyä, shoppailua ja illalla ois viel Partylite kutsuillekin meno! Kivaa päivää kaikille tasapuolisesti, muistakaahan et ne tontut kurkkii ;)

2 kommenttia:

  1. Mä en kestä, vähän sulla on sulonen poika! <3
    (en ees tienny et sul on poika, mut voi mikä tähtisilmä sulosuus)

    VastaaPoista
  2. Hihi kiitos <3 :) joo ei sitä kaikki viel tiiäkään :) sillo alkuraskaus aikana poistin facebookista yli 400 kaveria, niin on jääny sit monelta huomaamatta. :D

    VastaaPoista