sunnuntai 19. helmikuuta 2012

viikonloppua.

Vauhtia ja vaaratilanteita sisältävä viikonloppu alkaa oleen jo takanapäin. Eeliksen vauhti ja hinku noussa pystyyn pistää vanhempiaan välillä kyl kauhistuttaan. Huihai ku taas noustaan ja kohta ollaan mukkelismakkelis, onneks kuiten tuo itsesuojeluvaistoki vähän alkanu pellaan niin välistä sit huudetaan täysii et äiti kävis nappaamas alas :D Pari kertaa ollaa muksahdettukin et pieni itkunpoikanenkin saatu aikaseks, mut vieläkin toistaiseks suuremmilta kolhuilta ollaan vältytty.

Viikonloppu on menny kyl taas yhessä hujauksessa, sitä ei huomaakaan kuinka on jo sunnuntai-ilta ja pitäis alkaa rauhoittumaan arjen paluuseen. Perjantai meni kotosalla kokkailessa ja leipoessa! Mënu sisälsi siis kanahampurilaiset + uunivihannekset ja jälkkäriks aiemmin haaveilemaani mutakakkua vadelmien ja jäätelön kera. Njam! Hirveesti on ollu hommaa eikä sitä oo koneellekaan malttanu siksi aikaa istahtaa et ois kerennyt tätä aiemmin käyä kuulumisii kirjottelemas.



Lauantaina sit syötiin viel perjantain herkkuja, käytiin luistelemas ja vietettiin "saunailtaa". Oli oikein mukavaa ja rentoutttavaa, mut sen verta rankkapäivä et kömmittiin hyvis ajois yöunille! Siitä huolimatta tänään ois unta riittänyt vaik naapureille asti, joten oli kyl vaikee herätys.. Kaikesta huolimatta kerrankin ois ollut mahdollista jatkaa unia, mut kerkesin valpastua sen verta et ei enää saanut nukahettua joten oli parempi noussa ylös..Ja hyvä et nousinkin, kerkesin käydä järjestelemässä häkkivarastomme ennenkuin lähdin tyhjentämään kirpparipöytää ja viemään myymättä jääneet tuotteet Kontin hyväntekeväisyyslaatikkoon :)

Tänäänpä mie paistelin meille ruuaksi hirven ulkofileettä sekä lisukkeeksi uuniperunoita ja porkkanoita. Niistä en räpsiny kuviakaan, ulkonäöllisesti oli aika disaster mut makuhan se ratkaisee ja hyvin maistu kun ruoka hävis parempiin suihin siltä istumalta! Ruokalepojen jälkeen käytiinkin sit koko konkkaronkka lumitöissä. Eeliskin sai joka päiväisen raitisilma-annoksensa ja nukkuu kolmatta tuntia vaunuissa tyytyväisenä. Joten nyt siis viimein maltoin syöksyä koneelle ja hetkeksi hengähtää kirjoittelemaan, onhan sitä koko viikonlopun häsynnykin jo ympäriinsä.. :) Nomut en tältä istumalta suurempia keksi kirjoitellakaan, joten kivaa sunnuntai-iltaa kaikille, kuulemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti