tiistai 25. kesäkuuta 2013

Erin 3kk.

Apua! Enhän mie pysy perässä ollenkaan kun nää lapset kasvaa silmissä. Erinkin jo siis 3 kuukautta! Kaks viikkoa sitten neiti kävi jo 3kuukautis neuvolassa ja sai ekat rokotteetkin, raukkanen ;( Niitä sit kiukkuiltiin muutama päivä /:

Muuten meiän neiti on kyl mahottoman hyväntuulinen ilopilleri. Hän jakelee alati ihania hymyjään, jokeltaa, ja nauraa röhöttää ääneen. Parhaat naurut antaa veljelleen, mut viime päivinä tuntuu riittävän pelkkä hymy tytölle ja toinen jo innoissansa onnessan nauraa vaan <3

Erin on myös hyvin jäntevä, ikäisekseen luulisin. Kovasti pyrkii pystyasentoon, sylissäkin pitää aina olla pystyssä ja mahoton kun varaa jo jaloillensakin, aivan ponkaisee itseään pystyyn kun sylissä pietetään. Lattialla neiti kääntyilee akselin ympäri, pukkailee itteään suuntaan että toiseensakin selällään olleessaan, kovasti yrittää myös kääntyä massulleen ja massulla ollessaan kääntyy nätisti jo selälleen. Kovalla alustalla ei siis aivan vielä kääntyminen onnistu, mutta pehmeämmällä alustalla kylläkin.



Neiti tykkää kovasti leikkiä leikkikehässänsä ja kiskoo lelujaan suuhunsa. Omat nyrkitkin on niin mukavat ja niitä on kiva jyystää kun ikeniäki taitaa jo kovin pakottaa, on nimittäin sen verta kovaa tuo kuolan määrä et pakko kyl johtuu hampaiden tekemisestä!



Erin nukkuu myös mahottoman hyvin, nukahtaa iltaisin noin klo 22 maissa ja nukkuu 4-9 h putkeen ennen kuin herää syömään. Syötyään jatkaa uniaan ja yöunet ovat sit kokonaiskestoltaan lähemmäs 12h :) Silti päivisinkin unta riittää pääsääntösesti ja hän nukkuukin 2-5 päiväunet 15min-4h pätkissä. Valveaika päivisin on jo kovasti lisääntynyt ja jopa 5h meiän rinsessa jaksaa olla hereillään ja tutkia maailmaa.

Ruokailujen suhteen mennään täysimetyksellä edelleen ja jos samaa rataa jatkuu niin mahollisesti aina sinne puolivuotiaaseen saakka.

Neuvolan mittojakin voisin tähän nakkoa vähäsen ennenku kömmin nukkumaan;  (sulkeissa siis taas edellisen neuvolan mitat)

Paino 6920g (6190g)
Pituus 63,2cm (59,5cm)
Päänympärys 41,8cm (39cm)

Neukkutäti on kirjoittanut korttiin näin; "Hienosti kasvaa! Äidinmaitoa saa. D-vitamiinit saa. Iho hyvä. Aukile ok. Leluihin tarttuu ja suuhunu vie. Nyrkkinsä löytänyt. Masullaan niin hienosti kyynärnojassa ja katselee" <3

Mutta nyt silmät jo luppasee kii, joten HYVÄÄ YÖTÄ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti