keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Meidän päivä kuvina.

Tää postaus piti tehä jo viikolla 10, kun siis vietimme hiihtolomaa, mut samahan se on nyt julkassa! Meidän päivä kuvina, on siis tänä päivänä jo täysin erilainen sillä onhan meitä kolmen sijasta nyt neljä. Enää ei ookaan aamurentoiluille aikaa, kunhan toisen tenavista saa kuivitettua ja ruokittua on toisen vuoro ja omat eväät syön ja juon sit kylmänä :D Eli aamupalakin saattaa mennä hyvinkin pitkälle päivän puolta enennkun hoksaan ja kerkeenkään sitä aatella. Mut onhan tää kaikki sen arvosta <3

Päätinkin vauvan syntymän jälkeen palata blogin ääreen näin kevyesti kuvapostauksen parissa, sillä tää post-spinaalipäänsärky on vaivannut vielä eikä siten ajatukset ole aivan kasassa jotta jaksaisin synnytyskertomusta alkaa rustaileen.. Kiva tehä itelle muistoks tällanen katsaus päivään ja kunhan saadaan uus arki pyörimään ja ulkoilut ja muut touhut rutinoitumaan niin teen sit uuden vähän kattavamman kuvapaketin kenties ;D No mutta sitten asiaan;

 
Aamutouhut ja aamupalat.


Yökkärisiltään rentoilua ja kanasalaattia lounaaks!


Siivoiluja.


 Vähän palapeliäkin välillä.


Ulkoiluja.







 Hieman sinnittelyjä.


... päiksyaika.


 Päivällistä ja smoothieta.


 Tätin kans iltavillit.


Sit leffasnacksit ja rauhoittumista iltapalan kautta iltapesuille ja nukkumaan <3

Eli meän peruspäivä sisältää pääsääntösesti aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Vaipanvaihdon ja muiden pesujen lomassa, pyrimme päivittäin käymään ulkoilemassa ja leikimme, luemme kirjoja tai teemme palapelejä pojan kanssa. Eelis nukkuu ainakin toistaiseksi vielä yhet päikkärit päivittäin ja ne on kestoltaan sit 1-3h, tään ajan käytän sit ruuanlaitos, siivoilessa tai opiskellessa. Meillä käy myös paljon kavereita ja sisarruksia kylässä, joten aktiviteettia ja vauhtia ei ainakaan puutu päivistämme! Tässä siis pikakatsaus normipäiväämme, ei sen kummosempi kuin varmaan muillakaan lapsiperheillä, mutta jotenkin vaan niin ihanaa <3

2 kommenttia:

  1. Pisti silmään että alkaa vähän näkyyn jo ton pojan hampaissa tutin imeminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on eno sanonu, joka on siis hammaslääkäri et tutista ei oo haittaa siihen asti kun ei oo rautahampaita.. Sen pohjalta oon uskaltanu pitää sit Eeliksellä tuttia vielä, ja nyt ois tarkoitus alkaa vierottaan kunhan saadaa uus arki pyörimään :) mut kuitenkin nii et ennenku Eelis täyttää kaksi.

      Poista