lauantai 14. kesäkuuta 2014

Ravinto- mitä merkitsee

Ruokaa, ruokaa. Se energianlähde millä mekin päivämme jaksamme puurtaa läpi. Mitä se merkitsee minulle, mitä se merkitsee sinulle? Pelkkää rutiininomaista vatsan täyttämistä? Vai intohimoista kokkaamista ja erilaisten raaka-aineiden ja ruokien kokeilemista?

Nuorena muutettuani vanhempieni hellästä huomasta en ymmärtänyt ravinnosta mitään. Söin vain nälkääni mitä milloinkin teki mieli, enkä tehnyt varmasti montaakaan terveellistä valintaa.. Opettelin kuitenkin valmistamaan ja maustamaan ruokia, välillä eineksistä, mutta välillä jopa alusta asti tuoreista raaka-aineista lähtien. Intohimo ruokaa kohtaan iski kipinää, mutta en löytänyt oikeita työvälineitä ruuanlaiton opetteluun..

Myöhemmin muutettuani nykyisen aviopuolison kanssa saman katon alle, aloimme yhdessä opettelemaan ruuanlaittoa. Silloin elämääni vakiintui tietyt ruokaan liittyvät periaatteet joista en enää tingi. Meidän ruuanlaitossa ja leivänpäällä käytetään vaan voita, maito juodaan kevyt maitona eikä rasvattomana öljyjen kera vaikka kuinka esimerkiksi neuvola sitä suosittelisi. Öljyä saatamme kuitenkin käyttää mutta vain hyvälaatuista kylmäpuristettua oliiviöljyä.

Suolaa käytämme normaalisti, sillä kroppa kuitenkin tarvitsee jonkin verran suoloja.. Meillä harvemmin on mitään leikkeleitä, ruokamakkaroita tai nakkeja, joten liiallinen suolansaanti on varmasti pois suljettua. Sokerin suhteen ollaan aika tiukkiksia, lapsiltakin olemme karsineet sokerin käytön minimiin. Piilosokeria löytyy yllättävistäkin paikoista, mutta mielummin valkoistasokeria kuin tekoaineita kuten erilaisia makeutusaineita tai steviaa. Suosimme luontaisia raaka-aineita, eikä olla yhtään sytytty erilaisille makeutusaineille kuten tälle stevialle, vaikkakin sitä muka niin hehkutetaan sen luontaisuudesta ja turvallisuudesta. Itse ainakin olen törmännyt niin moneen negatiiviseen mielipiteeseen ja tutkimukseen stevian suhteen ettei sitä meidän kaapista tule löytymään.

Raaka-aineissa suosimme suomalaista, erityisesti kasviksissa, vihanneksissa ja marjoissa. Hedelmäthän nyt pääosin tulevat ulkomailta, joten ei ulkomainen ruokakaan ole pahasta, mutta lähiruokaa se olla pittää! Hiilihydraatteina käytämme kauraa(puuroissa), mysliä joskus välipaloina, täysjyväpastaa, sekä -riisiä lounailla ja päivällisillä. Ruokalautaselta löytyy jonkin verran myös perunaa, vaikkakin nykyisin vähemmän ja harvemmin.

Proteiininlähteenä toimii kananmuna, raejuusto, vähärasvaiset lihat; kana, kalkkuna ja jauheliha, sekä erilaiset kalat. Lihaa ja kalaa hankimme jonkin verran myös itse kalastamalla ja metsästämällä, mutta aika paljon ostamme sitä esim. kaupan lihatiskeiltä, välillä myös paikalliselta kotimyymälältä.Välillä lautasellamme näkyy myös valmis ruokaa tai valmiiksi marinoituja possu- tai nautapihvejä. Tällaiset e-koodeilla täytetyt mömmöt eivät ole meilläkään pannassa, vaikka arkiruokailussa pyrimmekin niitä välttämään.Tai ainakin nyt tämän ruokavaliomme myötä :)

Ruuankaan suhteen ei siis kannata olla liian tiukkis vaan armollinen myös itseään kohtaan, jotta mielenkiinto pysyy yllä ja into riittää valmistamaan monipuolista ravintoa, etenkin lapsille.  Kannattaa siis muistaa välillä myös hölläillä ja syödä sitä e-koodeilla täytettyä mömmöä, kuhan sitä ei ota jokapäiväiseksi tavaksi. Ei se kerta tapa? vai tapppaako?

2 kommenttia:

  1. Meilläkin lapset ja mies käyttää ihan oikeaa voita (tosin leivän päällä oivariinia, koska se levittyy helpommin 4-vuotiaan mielestä:D) ja luomukevytmaitoa, joskus täysmaitoa. Ostetaan mahdollisimman paljon luomuaineksia. Vehnän sijasta spelttiä ja valkonen sokeri on korvattu intiaanisokerilla. Herkkuina aina itse tehtyä tai sitten rusinoita, taateleita ym. kuivattuja hedelmiä ja pähkinät on lasten herkkua kans. Luomuhunajalla voi makeuttaa kans. Itse oon nyt ollut ns. raakaravinnolla hetken aikaa ja olo on kyllä ihan loistava. Kalaa syön edelleen, mutta muutoin vain raakaravintojuttuja. Imetykseen on vaikuttanut vain niin, että maitoa tulee entistä enempi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa iha superhyvältä :) itelläkin pitäis uskaltautua kokeilemaan enempi viel raakaravintoa ja muita vaihtoehtoja :)

      Poista