sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulukalenteri; 14. luukku.

Tänä vuonna virittäydyimme joulun odotukseen hieman eri tavalla kuin aiemmin. Nimittäin Titi-nallen joulu-unikonsertilla. Oli ihan kiva konsertti, vaikkakin meiän naperoille ehkä liian musikaalityylinen, joten ei ehkä mennä toiste.. (tai ainakaan pariin vuoteen)

Tähti tähdistä kirkkain
On illansini luonto vaiti hetkisen
Ja tähtitaivas harmaa pilvinen
Kuin kauan sitten taaskin lapsen mielin avoimin
Mä hiljentyä jouluun tahtoisin
Vaan ajatukset, työ ja arki kiireinen
On sumentaneet lapsen herkkyyden
Mä katson kauan ylös talvi taivaan hämärään
Ja toivon että jouluntähden nään
Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa
Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa
Sen lapsenmieli löysi, tuntein vaistosin
Ja tunnelman niin herkän tavoitin
Nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän
Voi löytää vielä tunteen lämpimän
Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin
Niin jouluntähti loistais vieläkin
Se syttyy niille jotka sen vain nähdä haluaa
Ja valaisee vain lapsen maailmaa
Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa
Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa (2x)

lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 13. luukku

Iyh, tänää on käyty selättämässä joululahjaostokset. Ihanaa kahden keskistä aikaa avioimiehen kanssa kierrellen ruuhkaisissa ostoskeskuksissa ja syöden Comicossa. Onnellinen mut hyvin väsynyt äityli tääl istuu paukku kädessä tietokoneen ääressä, pää ihan pyörällä. Löytyipäs itsellenikin täydellinen joululahja, upeat nilkkurit Vividosta.

 Huomenna pitäis vielä jaksaa käydä paris kaupas ja sit porukoille sunnuntai-vierailulle. Nyt siis hetkeks vielä rentoutuun ja paketoimaan lahjoja pienoisille. Launtai-illanratoksi söpö polttarikuvatus vavvamasuineen.

Arkihuolesi kaikki heitä
Arkihuolesi kaikki heitä, Mieles' nuorena nousta suo.
Armas joulu jo kutsuu meitä Taasen muistojen suurten luo.
Kylmä voisko nyt olla kellä, Talven säästä kun tuoksahtaa
Lämmin leuto ja henkäys hellä, Rinnan jäitä mi liuottaa?
Syttyi siunattu joulutähti Yöhön maailman raskaaseen.
Hohde määrätön siitä lähti, Viel on auvona ihmisten.
Kun se loistavi lasten teille, Päilyy järvet ja kukkii haat.
Kuusen kirkkahan luona heille Siintää onnelan kaukomaat.

Joulukalenteri: 12. luukku

Se olis toinen hääpäivämme. Uskomatonta että ikimuistoisesta päivästämme on jo yli 730päivää. Aika vilisee silmissä.
Bongasin tänää työpaikkani pihalta sydämet, ihan kuin meitä varten tehdyt <3 Ihana piristys tään harmauden keskellä.

Joulu tullut on
Joulu, joulu, joulu tullut on, tullut on.
Taas sykkivi sydämet ihmisten niin hellään ja hartahasti, 
ja kynttilät kuusessa kuiskaa sen, mitä toivomme kesästä asti: 
joulu, joulu, joulu tullut on! Tullut on!
Nyt juhla on suurin ja herttaisin, ja rauhan ja onnen hetki, 
nyt kuollehet nousevat sielutkin ja sydämet särkynehetkin.
 Joulu, joulu, joulu tullut on! Tullut on!
Oi, kuuletko laulua enkelten nyt rintasi kammiosta, 
ja eikö jo tähtönen taivainen myös sielusi silmihin loista:
Joulu, joulu, joulu tullut on

torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 11. luukku.

Joku voi miettiä siellä ruudun takana, et onpa turha joulukalenteri. Eihän luukkujen takaa löydy mitään, mutta ette uskokaan kuinka arvokkaita nää sanat ja lauseet on minulle itselleni. Niin viime vuodenkin jokainen luukku on jäänyt kirjatuksi tosi tärkeeksi muistoksi.
 Tänään tulostelin meille matkalippuja, iik matkakuume vaan yltyy entisestään. Ihanaa päässä täältä loskan keskeltä hetkeks lämpöön ja ennen kaikkea pimeydestä aurinkoon. Mutta nyt taas vaikenen, lapset on vieläkin hereillä ja kello on puol 11. Onneksi on jo torstai =D


Joulumaa
Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy;
Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy.
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa,
Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.
Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta.
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!
Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista,
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan,
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!
Kertosäe:
Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.
Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha -
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 10. luukku

Nuorena se alkaa, siis niin mikä? No ihastuminen luulisin, tuolla meiän pikkuneiti sängyssään puoli tuntia hoki tarhakaverinsa nimeä (poika). Onhan se kiva nimi, mutta aika hauska. Eikä johdu siitäkään et ois sen juuri oppinut, sillä nää nimet tulleet jo pitemmän tovin kyllä.


Muutenkin hauskaa tää kielellinen kehitys. Erin kehittyy minusta paljon vauhdikkaammin kuin Eelis. Eelis alkoi toistelemaan ja käyttämään sanoja vasta 2-vuotiaana, Erin puhuu jo lauseita ja yrittää laulaa isoveljensä mukana. Neiti myös ymmärtää hyvin kuulemansa, ja osaa vastata joo tai ei. Aamusin varsinkin nykyisin ensimmäinen puoli tuntia kuluu siihen ku Neiti Nirppanokka sanoo kaikkeen ei. "mennäänpä pissalle, -"EI" lähetäänpä tarhaan,- "EI" aletaanpa pukemaan".- "EI". Kuitenkin joka aamu lopulta sieltä kuorestaan kuoriutuu aurinkoinen rinsessa joka innostuu kaikesta, ja pukee itse omatoimisesti osan vaatteistaan.

Takaisin kielelliseen kehitykseen, Erin on siis kova toistelemaan puheita ja päivittäin tulee paljon uusia sanoja. Aivan kaikkea en vielä itsekään kuitenkaan ymmärrä; monesti tyttö tulee luokseni "äiti", "äiti", kun kysyn että mitä kultaseni, kuuluu vastaus mutta sanaakaan en saa selvää..(ehkä jo pian) Pieni kyl mallioppii äkkii isoveikkansa perässä. Alla muutamia suomennoksia, yritän kirjailla nyt näitä enempi ylös kun äkkiseltään ei tuu mieleen ku nää helpoimmat perussanat!

päissää=maisa, tato= kato, että=vettä, pasteija=pastilli, oito=maito, ipä=leipä, suvi=papi


Tulkoon Joulu
Niityllä lunta, hiljaiset kadut,
taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus
Muistojen virta, lapsuuden sadut
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus
Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan
olkoon rauha loppumatonJoulu on taas, kulkuset soi
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi
Tulkoon juhla todellinen,
tulkoon Jeesus Herraksi sen
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on
Tahtoisin päästä paimenten mukaan,

unohtaa kiireen ja melun rasittavan
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo yksi joulu sai muuttaa historian
Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton
Joulu on taas, kulkuset soi
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi
Tulkoon juhla todellinen,
tulkoon Jeesus Herraksi sen
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on
Ikuisen joulun, jos tahdot löytää,
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan
Et löydä kultaa, et joulupöytää,
löydät vain seimen ja tallin koruttoman
Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton
Joulu on taas, kulkuset soi
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi
Tulkoon juhla todellinen,
tulkoon Jeesus Herraksi sen
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on
Joulu on taas.