keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 10. luukku

Nuorena se alkaa, siis niin mikä? No ihastuminen luulisin, tuolla meiän pikkuneiti sängyssään puoli tuntia hoki tarhakaverinsa nimeä (poika). Onhan se kiva nimi, mutta aika hauska. Eikä johdu siitäkään et ois sen juuri oppinut, sillä nää nimet tulleet jo pitemmän tovin kyllä.


Muutenkin hauskaa tää kielellinen kehitys. Erin kehittyy minusta paljon vauhdikkaammin kuin Eelis. Eelis alkoi toistelemaan ja käyttämään sanoja vasta 2-vuotiaana, Erin puhuu jo lauseita ja yrittää laulaa isoveljensä mukana. Neiti myös ymmärtää hyvin kuulemansa, ja osaa vastata joo tai ei. Aamusin varsinkin nykyisin ensimmäinen puoli tuntia kuluu siihen ku Neiti Nirppanokka sanoo kaikkeen ei. "mennäänpä pissalle, -"EI" lähetäänpä tarhaan,- "EI" aletaanpa pukemaan".- "EI". Kuitenkin joka aamu lopulta sieltä kuorestaan kuoriutuu aurinkoinen rinsessa joka innostuu kaikesta, ja pukee itse omatoimisesti osan vaatteistaan.

Takaisin kielelliseen kehitykseen, Erin on siis kova toistelemaan puheita ja päivittäin tulee paljon uusia sanoja. Aivan kaikkea en vielä itsekään kuitenkaan ymmärrä; monesti tyttö tulee luokseni "äiti", "äiti", kun kysyn että mitä kultaseni, kuuluu vastaus mutta sanaakaan en saa selvää..(ehkä jo pian) Pieni kyl mallioppii äkkii isoveikkansa perässä. Alla muutamia suomennoksia, yritän kirjailla nyt näitä enempi ylös kun äkkiseltään ei tuu mieleen ku nää helpoimmat perussanat!

päissää=maisa, tato= kato, että=vettä, pasteija=pastilli, oito=maito, ipä=leipä, suvi=papi


Tulkoon Joulu
Niityllä lunta, hiljaiset kadut,
taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus
Muistojen virta, lapsuuden sadut
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus
Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan
olkoon rauha loppumatonJoulu on taas, kulkuset soi
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi
Tulkoon juhla todellinen,
tulkoon Jeesus Herraksi sen
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on
Tahtoisin päästä paimenten mukaan,

unohtaa kiireen ja melun rasittavan
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo yksi joulu sai muuttaa historian
Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton
Joulu on taas, kulkuset soi
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi
Tulkoon juhla todellinen,
tulkoon Jeesus Herraksi sen
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on
Ikuisen joulun, jos tahdot löytää,
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan
Et löydä kultaa, et joulupöytää,
löydät vain seimen ja tallin koruttoman
Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton
Joulu on taas, kulkuset soi
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi
Tulkoon juhla todellinen,
tulkoon Jeesus Herraksi sen
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on
Joulu on taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti