keskiviikko 5. syyskuuta 2012

tapahtui heinäkuussa.

Meillä oli ollut toiveena toinen lapsi heti Eeliksen jälkeen, jälkitarkastuksessa kun lääkäri totesi et paikkojen palautuneet siten, ettei uskois et oisin koskaan ees synnyttänyt, sai tieto meidän haaveen vaan vahvistumaan. Menkat alkoi kuukausi synnytyksestä, eli melkenepä heti jälkivuodon loputtua. Täysimetin poikaani, mutta mielessä oli kuitenkin pieni toivon kipinä koska menkatkin olivat alkaneet joten voisin kai raskautua jopa ennen talven tuloa..

Välillä kiertoni menikin aivan sekaisin ja kierron kesto saattoi hipoa pilviä. Pariin otteeseen jo kävin apteekissa tai hakemassa kaupan halvimman testin, ihan vaan varalta mut aina ne menkat sieltä sit tulivat vaik saattoivat olla jopa viikon myöhässä.. Kun syksy vaihtui talveen, talvi kevääseen olin jo unohtanut vauvahaaveet. Viimein kiertokin alkoi tasaantumaan sekä imetystäkin aloin vähentämään  Eeliksen täyttäessä vuoden.. Olin kyllä jo todennut moneen otteeseen et ennenkuin lopetan kokonaan imettämisen, ei meille vauvaa tule kerta se ehkäisee näin hyvin ainakin meillä, mutta kuinkas sit kävikään...

Elettiin jo heinäkuuta kun menkat ois pitänyt alkaa..

Kp 27 tunsin menkkakivut aamusta iltaan, unettomuus oli jo vaivannut muutaman yön sekä jäätävä väsymys sit päivällä.  Saatoin kukkua yöllä lähemmäs aamun pikkutunteja eikä sit unenmäärä ollut riittävä et oisin voinu olla pirtee päivällä.

Kp 28 ei menkkoja näy ei, mut kivut tasasesti koko päivän. pitkästä aikaa herää toivon kipinä, et voiko olla mahdollista et nyt oottaisin pikkukakkosta.. uskalla toivoa en kuitenkaan, päätän et testiäkään en tee ennenkuin menkat on lähemmäs viikkoa myöhässä.

Kp 29 aamulla on vastassa huono-olo, ja naurahdan vaan itselleni! kuinka helppoa onkaan huijata itseään ja mielessään kehitellä oireita.. voi kunpa kuitenkin nää ois niit oikeita, eikä vaan kuvitelmaa.. huomaan myös et aamutukkoisuutta on havaittavissa.

Kp 30 mitä? miten minun vattaa turvottaa? treenattu ja laihutettu vatsani on turvoksissa pitkästä aikaa ja aivan kunnolla vielä, huhu! painon tunnettakin vatsalla, nyt jo jännittää mutta maltan mieleni mutta kotimatkallani käyn kuitenkin ostamassa testin.

Kp 31 minäkö itken? nyt ei oo enää tosi, silmät kyynelissä katon teeveetä, ja aivan sama mitä tuo kultanen mulle sanoo on silmät heti itkuiset. tunne raskautumisesta vaan voimistuu. menkka juilintaa edelleen, mutta menkkoja itsessään ei näy.. aivastuttaakin koko ajan.

Kp 32 nyt on muuten huono-olo? enhän mie voi kuvitella näin et toistuvasti aamusin on niin huono-olo et tekee pahaa sängystä nousta? koko ajan paleltaa, varsinkin iltaisin. hirvee kuvotus myös päällänsä, hajuherkkyys kyl huipussaan. testi polttelis jo kaapissa, mutta jos malttaisin vielä huomen aamuun saakka?

Kp 33 herään katkonaisen yön jälkeen hyvin uupuneena. pelon sekaisin tuntein syöksyn vessaan, olenhan ollut käymättä vessassa koko yön ajan et varmasti tulos ois luotettava. mieli on aivan sekasin, teen testin ja lätkäisen sen pöydälle. ennenkuin kerkeen edes katsetta irroittaa clearbluen digital testistä, nään et tiimalasi vilkkuu näytöllä! huh, ainakin testi on toimiva ajattelen mielessäni. samassa näyttöön läsähtää teksti raskaana. ehkä 5 sekunttia näytteenoton jälkeen? hetken päästä viikkojen kohdalla lukee 3+.. olen onnesta sekaisin mutta ymmällänikin :D turhaan epäröin omaa oloani, tiesin olevani raskaana, mutta pelkäsin pettyväni. testin mukaan olin siis jo 5+ viikolla, vaikka omien laskujeni mukaan vielä 4+ viikolla.  päätin kuitenkin laskea menkkojen mukaan viikot, ja muuttaa sit myöhemmin jos tarvetta tulee ultrien tms. mukaan..

Seuraavaksi herätän mieheni ja kerron kultaselleni et miten testin kans kävi ja hänkin on aivan onnessaan. Kuitenkaan emme paljoa kerinneet asiaa miettimään kun oli aamutoimien aika ja lähdimme suuntaamaan kohti ikeaa :) Kotia tullessa taas ihmettelimme asiaa ja keskustelimme kuinka ihanaa seon että meidän Eelis saa kaverin. <3 Päätimme myös ettemme kertoisi vielä muutamaan viikkoon kenellekään, toisinkuin Eelistä odottaessa. Tästä postauksestakin tuli niin yyber pitkä et jatkan seuraavan postauksen sit erikseen; raskaustestin jälkeen ;)

Loppuun vielä iki-ihanat raskaustesti kuvat <3

testi ennen käyttöä, en jaskanu kääntää.

raskaustesti, raskaana 3+ <3

4 kommenttia:

  1. Ihana teksti :3 ja onnea paljon!

    VastaaPoista
  2. aivan ihanaa! Onnea tosi paljon <3 Tuli ihan kylmät väreet tätä lukiessa :)

    VastaaPoista