torstai 4. heinäkuuta 2013

Pieniä koiravauvoja.

Lasten kasvattaminen on välillä niin samanlaista kuin hoivais pientä koiranpentua.

- ennen kuin lapsi osaa puhua, hän eleillään ja ääntelyillään osoittaa mitä on vailla milloinkin (nii eihän ne koirat tieten ala puhumaan, et pätee siihen saakka :D)
- lapsi osoittaa turhautumistaan joskus jopa väkivalloin ja saattaa joskus purrakin vaikka ihan vain ilosta
- kuivaksi opettelu se vasta hauskaa onkin, se kakkoshätä voi tulla vaikka makkarin lattialle (onneksi ei tekstiileille ainakaan tällä kertaa) ja pissaaminenkin on välillä vain hauskaa suorittaa kaikkialle muualle kuin sinne osoitettuun paikkaan
- ruokaa on usein myös mitä yllättävimmissä paikoissa, varsinkin kun oikeen innostutaan, useimmiten kuitenkin vähintään pitkin lattioita
- juomat on myös varmasti nurin, vähintäänkin kerran päivässä
- ulos lähtiessä ollaan niin innoissaan ettei meinata pysyy paikoillaan et sais ees varusteet päälle

Muita sopivia kompoja vois olla ainakin; 

- kaikkea täytyy maistaa, jyrsiä ja kokeilla. Varsinkin elektroniset vempaimet on mukavia, kuten kaukosäätimet.
- kengät on myös kivoja, ja niitä voi sit kannella ympäriinsä  ja samalla vähän maistella niiden pohjia

No mutta näihin tunnelmiin, hyvää alkavaa viikonloppua kaikille <3 meillä on nyt muutaman päivän vappaat joten nautimme perheen keskeisestä ajasta ja touhuntäyteisistä, toivottavasti aurinkoisista päivistä! Kuulemisiin!


Ps. Pehmolelutkin taitaa kelvata molemmille ;D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti