Täytekakku; Täytekakun tein perus kakkupohjalla; 6 kananmunaa, 1,5 lasillista sokeria vatkattuna johon 1tl leivinjauhetta ja 1,5lasillista vehnäjauhoja ja uunissa paisto 175° noin tunti.
Leikkasin pohjan terävällä puukolla kolmeen kerrokseen, kostutin pohjan ja laitoin höyrytettyä vadelmaa muussina alimmaiseksi.
Ja toiseen kerrokseen mariannemoussen. Ohje esimerkiksi täältä. Kerrosten täytön välissä käytin kakun hetken aikaa aina jääkaapissa hyytymässä, ettei kerrokset painuneet kasaan.
Tuin kakun reunat siis irtopohjavuan reunalla ja leivinpaperilla, joten mousset pysyivät hyvin kakun sisällä.
Täytteiden jähmedyttyä, kostutin kakun ylimmän kerroksen, pyöristin kulmat ja tämän jälkeen tein Kinuskikissan ohjeella, voikreemin kakun päälle. Tämä lienee tärkein vaihe sokerimassa kuorrutetta ajatellen, mitä sileämpi ja tasaisempi, sen tasaisempi ja näyttävämpi lopputulos!
Sitten kaulin tomusokerin päällä sokerimassan isooksi ympyräksi, nostin kakun päälle ja tasottelin. Näin oli ensimmäinen sokerimassakuorrutteeni valmis!
Viimeistelin ja koristelin kakun strösseleillä ja itse muoteilla tekemillä sokeriperhosilla, jotka kiinnitin sokerikuorrutteella ( siis sillä millä koristellaan esim. pipareita)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti