Mie oon niin ylpee meistä, itsestäni ja miehestäni. Me ollaan saatu arkeen ujutettua sopivasti treeniä ja saatu hirmusti tuloksiakin aikaan. Kovin haaste on varmasti treenin aloittaminen, mutta kun ne saa rutinoitumaan arjen sekaan ja ajoitettua sopivasti päivärytmiin niin ne eivät jää tekemättä.
Kuten aiemmin elämäntapvann yhteydes kirjottelin meän ruokailuista niin kirjottelin jotain jo treeneistä. Tällä hetkelllä siis perus ulkoilujen lisäksi meil on lihaskuntotreeniä 3- 6 kertaa viikossa. Treenikerrat vaihtelee aivan normielämän mukaan, väkisin ei aleta väsyneinä treenaan tai myöhään illalla veroteta yöunista. Lepo on tärkein treenistä palauttaja, joten emme taho tehä hallaa itsellemme.
Perus treenien lisäksi olen itse suorittanut vatsa, lankku ja kyykkyhaastetta ja sainkin viikonloppuna sen päätökseen. Mielestäni viimeisinä päivinä toistomäärät alkoivat olemaan ihan hirveitä, mutta sain suoritettua haasteet kunnialla loppuun saakka. Tällä viikolla aloitankin uuden 30 päivän haasteen itsenäisesti, teen samat liikkeet mutta omilla määrilläni ja lisään ainakin sivuvatsat treeneihin mukaan, toistomääriä hieman vaihdellen mutta pitäen ne kuitenkin kohtuullisina siten että ne on mielekästä suorittaa ja liikkeet tulee tehtyä varmasti oikein.
Jos jollakin kiinnostaa nää haasteet niin kantsii googlettaa, sieltä löytyy pilvin pimein erilaisia haasteita ja varmasti jokaisella omansa. Ei kannata ottaa ressiä nuista määristä, vaan tehdä vaan täysiä sen mitä jaksaa ja yrittää aina parantaa. Ei kipuu, ei hyötyy toiminee parhaana mottona. Jos liian helppoo niin täytyy tehä muutoksii treeniin, sillä tuloksii ei varmasti tuu jos hiki ei virtaa ja lihakset oo ihan sikissä. Itse suoritin lankkuhaasteen loppuun 120s pidolla, koska yksinkertasesti en pystynyt pitempään(vikoille päiville ois haasteen mukaan ollut jopa 240s), mutta siinäkin varmasti tulen nyt taas kehittymään kun aikaa on 30 päivää lisää ;)
Kuvia muutoksista tulen tuomaan kyllä tänne bloginkin puolelle, kunhan kerkeen. Oon ahkerasti räpsinyt kuvia puhelimella, mut ois kiva saaha kameralaatusta matksua, sillä tää on niin radikaalia et kyl on ikuistamisen arvoista ;) Viimeistään kesä-heinäkuussa luulisin että kerkeen toteuttaakin! :) Mukava kun elämäntapamme on muovautunut nin treenien kuin ruuankin osalta tähän muottiinsa. Oon kyl tosi tyytyväinen ja kun kroppa ja mieli voi hyvin, on omat voimavaratkin paljon suuremmat. Energiaa on kuin pienes pitäjässä, ja lasten kanssa jaksaa touhuta kotitöiden ohessa aamusta iltaan täydellä sykkeellä :) Mut ei muutako liikunnantäyteistä loppuviikkoa kaikille<3 pus.
Kuulostaa hyvältä :) kun sen aloittaa ei sitä malta lopettaa! Täällä jatkuu kanssa treenailut ja kyykkyhaaste menossa kolmannessa päivässä :) Kyllä kotitreenillä ja oikealla ruokavaliolla saa hurjia muutoksia aikaan, minäkin vihdoin ja viimein olen yksi esimerkki siitä! :D Ja olo on mitä mahtavin ! :) Tsemppiä teille molemmille ( kumpa minäkin saisin ukkoni mukaan tämmöisiin "hullutuksiin..") :D
VastaaPoistaHuippua Tiia! Aika huikeaa se on et pienten lasten äitiy jaksavat pitää ittestäänki viel huolta. Moni sitä ihmettelee mut niinkuin sieki sanoit et olo on mitä mahtavin nii kyl tää elämäntapaki auttaa jaksaan arjen paremmin:)
PoistaOnhan tuosta puolisosta hyvä motivaattori reeneille ja tulee painettua kaikki kyl varmasti 110%sesti! Ruokavaliossaki paljo helpompi pysyä kun ei toinen mässää vieres kaikkea herkkuja, sillo ei varmasti itelkää itsekuri loputtomiin kestäis :D