torstai 19. tammikuuta 2012

oma pieni kullannuppu part 2.

Eilinen postaus jäi vähän kuvapitoiseksi, joten nyt voisin kirjotella vähän omasta pikku rakkaasta <3

Ensiksi voisin laittaa tähän vähän Eeliksen kasvusta. Pitkältihä tuonne 6kk:asti Eelis on ollut pelkällä rintamaidolla. (kiinteät aloitettu 5,5kk iässä) Meidän tapauksessa rintamaito on riittänyt paremmin kuin hyvin, onhan Eelis kasvanut puolessa vuodessa pituutta melkein 20cm ja paino tuplaantunut syntymäpainoon nähden :)

       4035g/53,5cm
1kk 5490g/57,5cm
2kk 6440g/60,9cm
3kk 7140g/66,0cm
4kk 7820g/68,2cm
5kk 8140g/69,2cm
6kk 8545g/71,6cm



Eelis on siis kasvanut tasaisesti, ja on erittäin pitkä solakka poika tälläkin hetkellä. Nyt odottelemme kovasti kahden viikon päässä olevaa 8kk neuvolaa <3 pääsis vähän näkeen et miten kasvu kehittynyt nyt kiinteällä ruualla :) 

Eelis on ollut hyvin jäntevä poika aivan pienestä lähtien. Hän on viihtynyt paljon lattialla, joten oppinut mahallaankin kannattelemaan päätään jo täysin parin kuukauden iässä. Pikkuhiljaa Eelis on oppinut kääntymään niin mahalta selälleen kun selältä mahalleenkin. Sit lähettiin ryömiin pakittaen ennenkuin osattiin liikkua kunnolla eteenpäin. 

Nyt sit noussaan konttausasentoon, mut ei osata siit kuin syöksyä pää eellä naamallee :D Istalleen Eelis kiskoo itteään, mm vaunuissa jos on puoli-istuvassa asennossa. Tämän lisäksi Eelis yrittää tukea vasten noussa seisomaan, hieman taitaa vaatia vielä tasapainon kehittymistä et onnistuis kunnolla.




Eelikselle on myös kehittynyt vahva oma tahto! Välillä häntä ei saa syöttää kun hän haluaa itse ottaa lusikan ja laittaa ruuan suuhunsa. Mikäs siin, hyvä kun on mielenkiintoa ja saakin harjoitella, äitiä ei sotku kauhistuta vaik ruokaa onkin tämän jälkeen nii pöydillä, lattialla että vaatteissakin :D

Näiden motorisien taitojen lisäksi Eelis on jo pitkään mm. naksutellut kielellään, päristellyt sekä päästänyt suustaan mitä ihmeellisempiä äänähdyksiä. Parasta taitaa kuiten olla kunnon räkänen nauru jonka päästää kun on purassu äitiä tissistä, ja äiti toruu et " ei saa ku äitille tulee pipi". 

Eeliksellä kiinnostaa hirveesti kaikki sähköjohdot, elektroniikka jne. Huomaa kyl ku on kielletty niin monesti, niin sit oikee kattoo ku ryömii vaik digiboxin luokse et huomaako äiti tai isi. Sit hyökätään kimppuun ja kun sitten kielletään Eelistä matalalla äänellä (ei huutaen) kattoo meitä ja on niin loukkaantunut, mut sit alkaa vaan nauraan täysii.

On se meidän Eelis semmonen päivänsäde ja sydänten valloittaja, jos et usko niin tuuppa vaikka kattomaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti